UUTISKIRJE 4/2017

13.08.2017

Nyt on tullut kesälomat vietettyä ja pikkuhiljaa palaillaan arjen rutiineihin. Missiokahvila on ollut koko kesän auki vähän normaalia pienemmällä miehityksellä. Toivottavasti kaikki ovat saaneet levätä lomillansa ja uudistaa voimansa taas uutta toimintavuotta varten.

Itselleni ainakin kesäloma teki tosi hyvää ja päädyinkin siihen tulokseen, etten voi jatkaa samaan malliin ryynäämistä. Kyllä sitä ihminen välillä lepoa ja vapaapäiviäkin tarvitsee. Jatkossa olemme auki muuten normaalisti joka lauantai, mutta joka kuukauden viimeisenä lauantaina pidämme kahvilan kiinni.

Nettisivut ovat tekeillä ja käyntikorttejakin löytyy myyntitiskin kulmalta. Käyntikortteja voi kassalta pyytää mukaan enemmänkin, jos haluaa niitä tutuilleen jaella. Kesä oli odotetusti taloudellisesti hyvin haasteellista aikaa kahvilalle, vaikka asiakkaat eivät meitä ihan kokonaan olleet kesähelteilläkään unohtaneet. Heinäkuulle osui vielä iso sähkölasku (melkein 900 euroa) ja pari muuta hieman isompaa erää, joten emme olisi selvinneet laskuistamme ilman Kotiseurakuntaliikkeen avokätistä lahjoitusta. Myös jotkin asiakkaamme ovat halunneet muistaa työtä antamalla omastaan. Kiitos teille kaikille rakkaille!

Rukousvastauksena olemme saaneet kahvilaan kahden kuukauden mittaiseen työkokeiluun Anun, joka on aloittanut kahvilalla elokuun alkupuolella. Ensi viikolla avustamaan tulee myös toinen uusi kasvo Mia, joka auttelee meitä kolmena päivänä viikossa. Sami jatkaa edelleen vakkarina iltapäivisin. Kiitos Herralle näistä uusista (ja vanhoistakin) työntekijöistä! Ilman teitä hankkeemme raukeaisi tyhjiin. Yhden henkilön kanssa neuvottelut ovat vielä kesken ja hän pystyisi mahdollisesti aloittamaan syyskuun alusta. Mikäli tämän henkilön aloitus onnistuu, tarvitsisimme seuraavan työkokeilijan/vapaaehtoistyöntekijän vasta, kun Anu lopettaa lokakuun alkupuolella.

Rakas työntekijämme Jonna lopetti työkokeilunsa meillä 31.7. ja lähti ansaitulle kesälomalle elokuun alusta. Tässä Jonnan terveiset kaikille asiakkaille ja työkavereille:"Haluan kiittää teitä kaikkia ihania asiakkaita menneestä työkokeiluajasta. Olitte kaikki aivan mahtavia työsisarista lähtien (varmaankin myös työveljet 😊). Jeesus teidän kanssanne ainiaan! Jeesus on ykkönen. Itse sain kahvilatyöstä paljon: itseluottamusta työnteon haasteisiin, haastaviin ihmissuhteisiin, lukihäiriöön sekä hahmotushäiriöön. Jeesus paransi minussa monta asiaa ja laittoi asiat tärkeysjärjestykseen. Jos minäkin kelpasin Jeesukselle, niin kelpaat sinäkin. Valitse sinäkin Jeesus niin pelastut. Jeesus is (the) Rock. Älä anna paholaiselle pikkurilliäkään, muuten se vie koko käden. Sydämellä: Jonna-Leena (Tiian lisäykset suluissa)

Hiljaisina päivänäkin kahvilalla on ollut oma siunauksensa, niin kuin yksi työntekijämme sai todeta. Tässä hänen kertomuksensa: "Olin töissä kahvilalla ja keskustelin erään iäkkään rouvan kanssa. Hän halusi minun kertovan uskoontulostani, vaikka sanoinkin etten ole niin hyvä siitä kertomaan. Kertoessani toivosta, joka minulla on Kristuksessa Jeesuksessa aloin tuntemaan Jumalan läsnäolon täyttävän kahvilan asiakastilan. Koin, että taivas kosketti maata ja näin valkean enkelin istuvan tuolilla nurkkapöydässä. Koin tämän tarkoittavan, että Herra on tullut asumaan kanssamme Café Missioon. Päivä oli hengellisesti rikas, vaikka ei taloudellisesti niin tuottoisa."

Vuokraamme tiloja mielellämme kaikenlaisiin tilaisuuksiin aukioloaikojen ulkopuolella ja mahdollisuuksien mukaan myös aukioloaikoina. Eilen meillä oli kestittävänä eräs polttariporukka (uskovaisia fiksuja nuoria miehiä) ja tällaista toimintaa saisi olla enemmänkin😊. Tässä vielä kahvilan aukioloajat:

Ma 10-17:00, Ti 10-17:00,  Ke 10-17:00, To 10-17:00, Pe 10-15:00, La 10-15:00 (kk:n viimeinen la suljettu)

Siunattua alkavaa syksyä kaikille ihanille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille! Jumala on uskollinen.

Tiia ja Risto Viinikka

yhteydenrakentajat@gmail.com

040 7020601 /Risto

044 5984338/Tiia

040 7208118/ Kahvila


RUKOUSAIHEET
*Rukoillaan uusille työntekijöille voitelua työhön ja pyydetään Herralta ideoita toiminnan (erityisesti tarjoilun) kehittämiseen.

*Rukoillaan, että Herra antaa meille kaikki tarvittavat yhteistyökumppanit ja avaa uusia ovia ihmeellisesti.

*Rukoillaan viisautta edetä kaikessa Herran aikataulussa, jotta emme turhaan väsyttäisi itseämme hosumalla.

*Rukoillaan Jumalan ihmeitä tapahtuvaksi kahvilassa, jotta Herra saisi toteuttaa suunnitelmansa sen kautta.

*Kiitetään huolenpidosta ja hengellisistä siunauksista, joista olemme saaneet olla osallisina.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita